Viliperin

Viliperin
Kyllä ootte VILIPEREITÄ, sanottiin meille lapsena kun olimme iloisia ja eläväisiä lapsia. Tämä sanonta jäi hauskaksi lapsuuden muistoksi, joten siitä tuli valitsemani kennelnimi VILIPERIN. Tosiaan täällä kotona näitä villipereitä on. 

Olen Päivi neljän energisen pojan äiti ja neljän vauhdikkaan koiran emäntä; Schapendoessit Lady, Lumo,  Muksis ja Katalonianpaimenkoira Loitsu. Asumme Pohjois-Pohjanmaalla Haapajärvellä.


Erilaisten eläinten hoitaminen on lähtenyt jo lapsuudesta. Lapsuuteen kuuluivat luonnostaan kotieläimet, koska vanhemmillani oli maatila. Siellä tulivat tutuiksi niin lehmät, koirat kuin kissatkin.

Ensimmäisen oman koirani otin 1994, kultaisennoutajan Ringon. Ringo eli värikkään elämän maalla ja kaupungissa vähän yli 10-vuotiaaksi. Ringo lähti koirataivaaseen 2005 tammikuussa. Täytyy sanoa, että kultainennoutaja on nimensä mukainen eli luonne on kultainen.

Muutama vuosi vierähti ilman koiraa ja sitten aloimme kaivata koiraa kotiimme. Kävimme läpi koirakirjoja ja kiinnitimme huomioimme rotuun nimeltä Schapendoes. Kävimme koiranäyttelyssä katsomassa schapeja ja olimme myytyjä tälle rodulle.
Aurinkokeijun Foxy Lady muutti meille tammikuussa 2008. Muutama vuosi myöhemmin otimme toisen schapendoesin Lumon sekä katalonianpaimenkoiran Loitsun. 2014 Lumon toisesta pentueesta jäi meille kotiin narttupentu, Viliperin Olumpiamaskotti "Muksis". 

Koirat ovat meille rakkaita perheenjäseniä vaikka välillä niistä on paljon "työmaata". Harrastamme koirien kanssa lenkkeilyä pitkin maaseutua ja hiukan ollaan kokeiltu aglitya ja näyttelyitä sekä käymme mahdollisuuksien mukaan koirakoulussa.


Kävin kavattajakurssin syksyllä 2009 ja kennelnimen Viliperin sain helmikuussa 2010.
Kasvatamme pienimuotoisesti lähinnä Schapendoeseja, perheeni erilaisten elämäntilanteiden ehdoilla. Tavoitteena on kasvattaa terveitä rodunomaisia pentuja iloksi ja perheenjäseniksi ihmisille. Toivottavasti tykkäsit lukemastasi ja palaat tänne vielä uudemmankin kerran. Vastailen mielelläni jos mieleesi tulee kysyttävää.


Viliperin − Päivi Solonen
Tervontie 13, 85800 Haapajärvi
paivi.solonen (a) gmail.com
040 778 8176